Aamu- ja iltapäivätoiminta rakentuu perusopetuksen yleisiin kasvatustavoitteisiin. Toiminta tarjoaa vastapainoa ja tukea koulutyölle sekä mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen. Toiminnan suunnittelun lähtökohtana ovat yksilölliset ja yhteisölliset sekä sosiaaliseen kasvuun liittyvät näkökohdat. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksin oloon.

Vieremällä aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään kaikkien koulujen yhteydessä klo 06.00- ensimmäisen tunnin alkuun ja iltapäivisin klo 17.00 saakka. Toiminta on maksullista.

Hakuaika kaudelle 2011-2012 on 13.4. - 15.5.2011. Hakemuksia otetaan vastaan myös lukukauden aikana, mikäli tarve toimintapaikalle ilmenee kesken kauden. Kaavakkeet postitetaan kaikille 1-2 luokkalaisten vanhemmille, sivukoulujen esikoululaisten vanhemmille sekä pienluokkalaisten vanhemmille. Kaavakkeita ja hakuohjeita saa myös kunnanviraston neuvonnasta ja kunnan nettisivuilta. Myös 3. luokan oppilas voi saada toimintapaikan lautakunnan erillisellä päätöksellä. Lisätietoja aamu ja iltapäivätoiminnasta saa vapaa-ajanohjaaja Raili Turuselta puh. 040 7533433.

Koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan puhelinnumerot:
Kirkonkylän koulu  040 595 9317
Eteläinen koulu  0400 370 105
Itäinen koulu 0400 370 102
Pohjoinen koulu 0400 370 094