Nuorten ja vanhusten välinen kunnioitus kyläyhteisössä

Kevään ja kesän lähestyessä on tulossa jälleen se aika, kun saamme taas lukea Internetistä löytyneitä ja tekstareihin eksyneitä kannanottoja nuorten järjettömään käytökseen. Netissä keskustelu on kiivainta, kun nuoret pääsevät ottamaan kantaa aikuisten kommentteihin.

Seuraavan kannanoton kysymys onkin: Mikä on tämän hetken tilanne ikäpolvien välisessä kunnioituksessa? Onko totta, että elämä on mallillaan, kuten lehdet kertovat?

En sano, ettei tämäkin olisi osa totuutta. Mutta se on vain pieni osa, sillä todellisuudessa tilanne on pienemmissä paikkakunnissa aivan toinen. Yleensä juuri kauniit asiat kerrotaan tapahtuneen isommissa kaupungeissa. Pinnan alla, netissä, kytee voimakassanainen tuli nuorten ja aikuisten välillä.

Juuri pienet kunnat ja niiden tiiviit ”keskustat” ovat tulenarkoja. Kun kaikki tuntevat toisensa, heidän vanhempansa ja mahdollisesti isovanhemmatkin, saa arvostelu uusia tuulia. Vanhempi ikäluokka pääsee solvaamaan monen vuoden tuntemuksella. Kaikki tämä tapahtuu salassa, netin välityksellä.

Nuorena opiskelijana, nuorten toiminnoissa paljon mukana olevalle tilanne on huolestuttava. Tulen varmasti kuulemaan kritiikkiä siitä, että kirjoitan tämän muka kaupunkilaisena. Sen osoituksen voi heittää saman tien pois huulilta, sillä vietän vapaa-ajastani 90% juuri Vieremällä ja nuorten parissa.

Joku voi tulla toteamaan minun puolustavan nuoria ja irvailemaan vanhemmista. Asia ei ole näin, eikä se kuulu päämäärääni, näkökulmani vain on ikäiseni kanta. Tietysti tiedän oman ikäryhmäni ja peruskouluikäisten käyttäytymisen. Rumia sanoja, huonoja lausuntoja annamme meitä moittiville. Voi olla, että sanomme ne ilman minkäänlaista kunnioitusta. Se tapa on väärin.

Emme pyri saamaa vihamiehiä, mutta kenenkään itseään kunnioittavan nuorten ei tarvitse kuunnella tai lukea sitä, kuinka häntä ja hänen kavereitaan haukutaan idiooteiksi, säälittäviksi yhteiskunnan alimmaksi kastiksi. Vielä vähemmin poskea käännetään silloin, kun kuvaan astuu nuoren vanhempien halveeraus ja kasvatusmetodien arvostelu. Asioiden, jonka jokainen tekee omalla tavallaan. Vanhemmat eivät ole kovin tietoisia riidoiksi kehittyneistä aiheista.

Ennen kaikkea, missä tämä sota käydään, missä kaikki tapahtuu: INTERNETISSÄ!

Sitten ihmetellään, kuinka ennen niin rauhallisessa kylässä ilkivalta, puhelinsoitot 112 ja puolin toisin kyräilevät katseet ovatkin nyt arkipäivää. Tässä esimerkkini: Nuoret kokoontuvat toistuvasti samaan paikkaan, samoihin aikoihin, kaikkein eniten kesällä. Vaikkakin toimintaa on ympäri vuoden. He tulevat ikäluokasta riippuen mopoilla, kevytmoottoripyörillä ja autoilla nähdäkseen ystäviä, pitääkseen hauskaa, tuulettuakseen sisällä olon jälkeen. He tulevat viettääkseen aikaa yhteisten harrastuksien parissa, vaikka kaksipyöräisten.

Kauniilla ilmalla päivä saattaa venähtää myöhäänkin. Vanhemmalle väestölle tämä ei käy. Aloitetaan keskustelu netissä, sävy alkujaankin epäasiallinen. Nuoret löytävät keskustelun, sana kiertää ja pian kaikki tietävät mitä kirjoitellaan ja millaista kritiikkiä se on. Tulee vastaan sanomisen aika. Omat mielipiteet kirjoitetaan julki. Kierre on valmis. Vanhemmat suivaantuvat ja aloittavat kirjoittelun lisäksi soitot virkavallalle päivittäin ja uhkaavat tulla läksyttämään rajuillakin otteilla. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Ovelat nuoret kiristävät halveksivasti käyttäytyvien vanhempien pinnaa ja taas käytetään edellämainittuja keinoja.

Asemasota on valmis. Netissä keskustelu kiihtyy yhä naurettavampiin mittoihin. Nuoret nauravat uhkauksille ja vastustajat saavat harmaita hiuksia. Nimiä otetaan ylös, nuorten vanhempia haukutaan, valokuvia otetaan, uhkaillaan. Tilanne pyörii ympyrää. Talvisin ehkä hiukan rauhoitutaan siihen asti, kunnes traktorit tulevat enemmän kuvioihin.  Kesäisin aiheet kiinnittyvät meluun, kaksipyöräisiin ja huonokuntoisiin autoihin, asiattomaan käytökseen sekä vääriin kokoontumispaikkoihin. Ongelmiin täytyisi olla ratkaisuja, niitä vain tuntuu olevan mahdoton toteuttaa ilman kunnan henkilökuntaa ja nuorten omaa luottohenkilöä, joka on käsittelyissä mukana.

Yksi ongelmien ratkaisun lähtökohtana olisi saada nuorille paikka jossa kokoontua silloin, kun aktiivisesti käytössä oleva nuorisotalo on kiinni pitkinä kesäkuukausina. Suurta kattoa pään päälle ei välttämättä tarvitsisi olla, vaikka vain katos, penkit ja roskapöntöt riittäisivät. Varmasti talkooporukkaa löytyisi, etenkin jos homma annettaisiin nuorten käsiin valvotuissa oloissa. Vieremällä on ainutlaatuinen nuorisotyön henki ja -porukka, joka tekee kylillä muutenkin paljon talkoita, miksei nytkin kun on kyse heidän yhteisestä hyvästä.

Emme kaipaa hienoutta vaan sitä vapaata mahdollisuutta viettää yhteistä aikaa tärkeiden ystävien kanssa. Se on meille se juttu. Kaipaamme myös kunnioitusta, emmekä inhoa mitään niin paljon kuin yleistämistä. Me olemme me, emmekä koko kansan uusi sukupolvi. Kaikki kylän nuoret eivät ole vastuussa parin ihmisen hölmöilystä. Siksi nuoret ja vanhemmat täytyisi saada keskustelemaan muuallakin kuin netissä. Paneeli taitaa vain olla melkein unikuvaa, sillä uskon ettei osapuolia saada kuulolle. Eikä etenkään nuoria kuunnella. Kehitysehdotuksia kaivataan, mutta kukaan niitä ei loppujen lopuksi kuuntele. Meille ei kerrota, milloin tapahtuu, turhaan odotamme tuloksia jotka tapahtuvat kolmen, neljän vuoden päästä kun kunnilla ei ole rahaa juuri sillä hetkellä. Epätietoisuudessa alamme epäillä hallinnon käytäntöjä. Miksi sanoisimme mitään, kun mitään ei tapahdu tai olemme jo lähteneet silloin kun asiat tapahtuvat.

Vanhempien arvostelut sen sijaan tuntuvat menevän perille asti. Tällöin nuoret jäävät alakynteen. Esimerkissäni käytetty paikka on tätä nykyään kielletty ylimääräisiltä kulkuneuvoilta, siellä ei saisi  katseiden mukaan muutenkaan olla. Elintilamme rajoittui taas. Ensi kesänä joudumme rikkomaan kieltoa tai on löydettävä uusi kohtauspaikka, josta todennäköisesti meidät taas tullaan ajamaan pois kielloilla ja kameroilla. Tilannetta ei yritetäkään korjata nuorten kannalta paremmaksi.

Kuten jo mainitsin, en hyväksy kaikkea mitä nuoret ikäluokat ovat ärsyttääkseen tehneet. En kuitenkaan hyväksy myöskään sitä tapaa, millä vanhemmat yrittävät asioita hoitaa. Meidän arvostelua, yleistystä ja arvioimista siitä olemmeko me yhteiskuntakelpoisia vai tulevia valtion tuilla eläviä pummeja. Harmillista on myös vanhempien itsensä keskuudessa se, että meitä nuoria puolustavat joutuvat samanlaisen kohtelun kohteeksi. Heistä, jotka meitä arvostavat ja meitä tukevat, olemme erittäin kiitollisia. Onneksi emme ole aivan yksin.

Sillä kaikesta huolimatta totuus on kuitenkin se, että nuorissa on yhteiskunnan tulevaisuus. Ikäluokat vanhenevat ja me nousemme pinnalle. Joudumme jo nyt taistelemaan opiskelupaikoistamme ja töistä. Vastavalmistuneet pääsevät jatkamaan taistelua elinkeinosta ja asumisesta.  Täytyisi antaa olla nuoria. Antaa heidän nauttia elämästä. Ei ole meidän vikamme, että jotkut ovat joutuneet raatamaan lapsesta asti. Me arvostamme teitä ja muiden isiemme työtä, vaikkemme sitä aina näytäkään. Yhteiskunta tulee vain muuttumaan ja me voimme tehdä siitä muutoskelpoisen tulevaisuudessakin.

Toivotaan tilanteen parantumista ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta

Marjo Kauppinen

17-vuotias media-alan opiskelija Iisalmesta, kuitenkin Vieremältä lähtöisin ja siellä hyvin viihtyvä