Kylätalo Tähkälä

Palosenjärven kylätalon perustamisasia tuli ensimmäisen kerran esille maamiesseuran kokouksessa 4.5.1956. Silloin keskusteltiin sopivan tontin ostamisesta. Puoli vuotta myöhemmin tontti päätettiin ostaa yhdessä maatalousnaisten kanssa Taavetti Reissiltä, ja taloa alettiin suunnitella. Vuonna 1958 ryhdyttiin keräämään puita talon rakentamista varten. Puutalkoot pidettiin ja sahatut puut jäivät odottamaan rakentamista. Lopulta vuonna 1962 talosuunnitelma päätyi siihen, että rakennetaan kuivaamo varastoineen. Siinä voisi kesäisin pitää tansseja ja muita tilaisuuksia. Tositoimet alkoivat 1964. Betonilaudoitus annettiin urakoitsijalle. Muu rakentaminen tehtiin kyläläisten talkoovoimin. Kuivaamoon ostettiin Jaakko-merkkinen kuivuri kauppias Leevi Kumpulaisen välityksellä.
Avajaistanssit pidettiin 2.8.1964 puintia ja viljankuivausta odotellessa. Sen jälkeen on Tähkälässä pyöritty joukolla monet avioliiton ensiaskeleet ja pidetty lukuisia eri tilaisuuksia. Alussa kuivaamoa lämmitettiin puilla aina vuoteen 1970 asti, kunnes siirryttiin öljylämmitykseen.
Nykyisin Tähkälä on Palosenjärven kyläseuran omistuksessa.
Vuosien kuluessa talon rakenteet ovat huonontuneet, ja ne vaatisivat korjaamista, mikäli paikat aiotaan säilyttää hyväkuntoisina. Kuivaamon koneet ovat ruostuneet ja rapistuneet, eikä niillä ole enää käyttötarkoitusta, lieneeko museoarvoakaan…? Varaston puoli on suht’koht’ kunnossa. Siellä pystyy pitämään kesäisin pienimuotoisia tilaisuuksia. Kyläseuralla on myös maatalousnaisilta perityt kahvi- ja ruokakalustot vuokrattavana. Tähkälässä on sähköt, mutta ei muita mukavuuksia.
Sen sijaan maalaisromantiikka kukkii parhaimmillaan kesäisen luonnon keskellä…
Tähkälän vuokrausta voi tiedustella Seija Vidgreniltä puh. 050 356 3109 Tähkälän osoite on Palosenjärventie 402.
