Kirjastoauto Virkku päivittää reittejään! 

Oletko joskus miettinyt että haluaisit asioida kirjastoautossa tai toivonut pysäkkiä lähelle sinulle sopivaa paikkaa? Nyt Vieremän kunnan asukkailla on mahdollisuus esittää toiveita uusista pysäkeistä.

Vieremän kunnankirjaston kirjastoauto Virkku on kurvaillut Vieremän haja-asutusalueilla keväästä 2008 lähtien. Kilometrejä Virkun mittariin kertyy viikoittain reilu 500 ja etäisyyttä pohjoisimman ja eteläisimmän pysäkin välille kertyy yli 50 kilometriä. Virkku on Vieremän kunnankirjaston kolmas kirjastoauto. Autolla on pysäkkejä ympäri sivukyliä, muutamia kirkonkylällä, sekä kolmella kyläkoululla. Pysäkkejä on yhteensä noin 80. Kyläkouluilla pysähdytään kahdesti viikossa.

Autosta löytyy tilaa noin 3000 niteelle. Kokoelmaa pyritään koostamaan ja päivittämään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Seutulainat muista kirjastoista voi myös valita noudettavaksi kirjastoautosta. Autossa on asiakkaan käytössä myös tietokone nettiyhteyksineen, tarvittaessa tulostaminenkin onnistuu.

Reittisuunnittelussa haluaisimmekin ottaa huomioon teidät, jotka itse käytätte tai haluaisitte käyttää kirjastoauton palveluita. Tyhjäksi jääneitä pysäkkejä tullaan karsimaan pois ja uusia kehitetään tarpeen mukaan tilalle. Oletko nähnyt Virkun liikenteessä ja miettinyt että autossa olisi joskus kiva piipahtaa? Toivoisitko että auto kävisi lähempänä kotiasi? Onko sinulle toiveita liittyen aikatauluun? Kerro meille ja kehitetään Virkun toimintaa yhdessä eteenpäin!

Kerro reittitoiveesi alla olevaan lokeroon ja lähetä palautteesi suoraan kirjastoon!