Kyrönniemi

Monien mahdollisuuksien Kyrönniemi kutsuu tutustumaan Pohjois-Savon vanhimpaan maalaispappilamiljööseen. Kyrönniemi mainitaan kappalaisen virkatalona vuodelta 1668. Iisalmen kappalaisen asuinpaikaksi pappila määrättiin 1688. Tunnetuin näistä oli Theodor Brofeldt, kansankielellä "Ukko Ruuhveltti", kirjailija Juhani Ahon isä.

1980 - 1990 lukujen vaihteessa pappilan päärakennus, vanha väentupa, pihapiirin aitat ja rantasauna kunnostettiin. Rakennettiin uusi väentupa joka toimii ruokailu- ja majoitusrakennuksena.
Kyrönniemen erikoisuutena on wanhaan kivinavettaan rakennettu Pyhän Mikaelin kappeli jonka jokaista ikkunaa koristaa Hannu Konolan lasimaalaus.
Kyrönniemi sijaitsee Vuoksen vesistön pohjoisimman venereitin varrella ja rannassa on laituri palvelemassa veneilijöitä. Vesitien varrella Kyrönniemi on ollutkin seurakuntalaisten käyntipaikka kesät talvet. Sukupolvelta toiselle siirtyneen perinteen havaitsee Juhani Ahon ja pappilan renkinä olleen Kauppis-Heikin kirjoissa. Myös pappilan sijainti vanhan Viipuri-Oulu tien varrella toi ajan mukaan paljon pappilaan vieraita. Näin syntyi eri ihmisten ja seutujen kesken välitön elämää rikastuttava vuorovaikutus joka jatkuu myös tänä päivänä, sillä nykyään Kyrönniemi on mielenkiintoinen vieremäläinen kulttuuri- ja matkailukeskus joka hehkuu tunnelmaa ja harmoniaa, mutta on samalla nykyaikainen monitoimikeskus.

Pyhän Mikaelin kappeli, vanhaan kivinavettaan rakennettu kappeli on suosittu vihki- ja kastekirkko.

Pappila on juhlallinen ja arvokas tila, tilaa 50-60 hengelle.

Väentuvan puolella paikkoja 60-80 hengelle, pöytäjärjestelyistä riippuen. Kyrönniemessä järjestetään perhejuhlia, leirejä, musiikkitapahtumia, retriittejä, kursseja, seminaareja yms.

Tapahtuma-areena pihapiirissä on katettu 200 paikkainen katsomo ja paviljonkinäyttämö joka palvelee kesäisin perhe-, yritys-, ym. ulkoilmajuhlia.

Kesällä 2021 Kyrönniemen pihapiirissä toimii kotieläinpiha ja kesäkahvila, avoinna 28.6. - 8.8.  ti-su klo 11-18 (yksityistilaisuuden aikana suljettu). Vapaa pääsy. Tarkista kotieläinpihan ja kesäkahvilan aukioloajat www.vieremanseurakunta.fi.

Tiedustelut, varaukset ja tarjouspyynnöt: talouspäällikkö puh. 0400-711 084

Kyrönniementie 62
74200 Vieremä
www.kyronniemi.fi


Vieremän seurakunta
Kirkkotie 1
74200 Vieremä
puh. (017) 714 504, 0400 714 554
viereman.kirkkoherranvirasto@evl.fi