Varhaiskasvatuksen vuorohoito

Vuorohoito on päivähoitoa, joka sijoittuu päivähoidon normaalien aukioloaikojen klo 7-17 ulkopuolelle ja viikonloppuihin. Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta ja sen johdosta eri kunnat tarjoavat vuorohoitoa oman kunnan päättämällä tavalla. Vuorohoitoa järjestetään ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen perusteella.

Vieremällä vuorohoitoa tarjoaa päiväkodin vuorohoitoryhmä Nuput. Vuorohoitoryhmään keskitetään lasten varhaisaamu-, ilta- ja viikonloppuhoito, silloin kun lapsen hoidon tarve johtuu molempien vanhempien/puolisoiden samanaikaisen (tai yksinhuoltajan) päätoimisen työssäkäynnin ajaksi. Paikkoja voi olla myös tavalliseen päiväaikaan hoitoa tarvitseville. Ryhmä sijaitsee päiväkoti Nuppulan tiloissa.

Hakemisesta ilmoitetaan päivähoidon www-sivuilla ja paikallislehti Miilussa. Päivähoitoon voi hakea sähköisesti tai paperilomakkeella.

Päivähoitoon hakeminen käy helpoimmin sähköisellä hakulomakkeella. Vieremällä asuva tai kuntaan muuttava perhe voi hakea sähköisesti lapselle kunnallista päivähoitopaikkaa.

Vanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Lasten päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Jos hoidon tarve johtuu opiskelusta tai työllistymisestä eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, tulee päivähoitopaikkaa hakea välittömästi kun tarve selviää. Hoitopaikkaa tulee hakea kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen paikan tarvetta.

Elokuun alussa alkaa uusi toimintavuosi ja uudelle toimintavuodelle haetaan päivähoitopaikkoja kevättalvella, pääsääntöisesti maaliskuussa.

Palvelu on maksullinen.

Puhelinasiointi

Varhaiskasvatuksen johtaja

Varhaiskasvatuksen johtaja vastaa kunnan varhaiskasvatuspalveluista ja toimii perhepäivähoidon ohjaajana.

Lisää tietoa
Puh. +358 40 8610281

Lomakkeet

Hoidonvarauslomake päiväkoti Nuppulaan

Päiväkoti Nuppulan hoidonvarauslomake huoltajien työvuoroista.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Päivähoitohakemus päiväkoti Nuppulaan

Päivähoitohakemus Vieremän päiväkoti Nuppulaan.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Varhaiskasvatuksen muistutus

Varhaiskasvatuksen laatuun tyytymättömällä vanhemmalla tai muulla huoltajalla on oikeus tehdä muistutus toiminnasta.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Palvelupaikat

Päivähoitotoimisto

Päivähoitotoimisto toimii Päiväkoti Nuppulan tiloissa.

Härköniementie 16, 74200 VIEREMÄ

Aukioloajat

Ma - Ti: 08:30 - 15:30
Ke - To: 08:30 - 15:30
Pe: 08:30 - 15:30

Kaikki tiedot

Päiväkodin vuorohoitoryhmä Nuput

Vuorohoitoryhmään keskitetään lasten varhaisaamu-, ilta-, yö- ja viikonloppuhoito.

Härköniementie 16, 74200 VIEREMÄ

Kaikki tiedot

Päiväkotiryhmä Muksula

Päiväkotiryhmä Muksula toimii Yrjöläntiellä paritalossa.

Yrjöläntie B 7-8, 74200 VIEREMÄ

Kaikki tiedot

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan. Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta siten, että vuorohoitoa on tarvittaessa tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina. Vuorohoitoon ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta, vaan se perustuu todelliseen vuorotyöstä tai poikkeuksellisista opiskeluajoista johtuviin tarpeisiin.

Iltahoitoa antavat päiväkodit ovat avoinna usein noin klo 22:een saakka. Ympärivuorokautiset päiväkodit toimivat jatkuvasti kaikkina viikonpäivinä.

Jos lapsen ilta- tai yöaikainen hoidon tarve päättyy, lapsi siirtyy päiväsaikaan tarjottavan varhaiskasvatuksen piiriin. Vuorohoito voidaan järjestää myös perhepäivähoitona.

Varhaiskasvatuslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540

Liittyvät palvelut

Hoitajan palkkaaminen kotiin

Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea.

Katso tiedot

Leikkipuistot

Vieremältä löydät useita leikkipuistoja eri puolilta kylää.

Katso tiedot

Yksityinen perhepäivähoito

Kunnan järjestämän päivähoidon vaihtoehtona perhe voi valita yksityisen perhepäivähoidon.

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut