Kunnallinen perhepäivähoito

Perhepäivähoidon tavoitteena on tarjota kodinomainen ja turvallinen hoitoympäristö ja turvata lapsen perushoito sekä tukea lapsen kasvatusta yhteistyössä vanhempien kanssa. Perhepäivähoidon ohjaajana toimii varhaiskasvatuksen johtaja.

Perhepäivähoitokotien lisäksi kunta tarjoaa päiväkotitoimintaa kolmessa eri paikassa.

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Hakemisesta ilmoitetaan päivähoidon www-sivuilla ja paikallislehti Miilussa. Päivähoitoon voi hakea sähköisesti tai paperilomakkeella.

Päivähoitoon hakeminen käy helpoimmin sähköisellä hakulomakkeella. Vieremällä asuva tai kuntaan muuttava perhe voi hakea sähköisesti lapselle kunnallista päivähoitopaikkaa.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Lasten päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Jos hoidon tarve johtuu opiskelusta tai työllistymisestä eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, tulee päivähoitopaikkaa hakea välittömästi kun tarve selviää, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Elokuun alussa alkaa uusi toimintavuosi ja uudelle toimintavuodelle haetaan päivähoitopaikkoja kevättalvella, pääsääntöisesti maaliskuussa.

Puhelinasiointi

Varhaiskasvatuksen johtaja

Varhaiskasvatuksen johtaja vastaa kunnan varhaiskasvatuspalveluista ja toimii perhepäivähoidon ohjaajana.

Lisää tietoa
Puh. +358 40 8610281

Palvelupaikat

Varhaiskasvatuksen toimisto

Varhaiskasvatuksen toimisto sijaitsee päiväkoti Nuppulan tiloissa.

Härköniementie 16, 74200 VIEREMÄ

Aukioloajat

Ma - Ti: 08:30 - 15:30
Ke - To: 08:30 - 15:30
Pe: 08:30 - 15:30

Kaikki tiedot

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Varhaiskasvatuslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161503
Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180753

Liittyvät palvelut

Ilmoitus terveyshaittaepäilystä

Katso tiedot

Varhaiskasvatus

Katso tiedot

Tilapäinen varhaiskasvatus

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut