Etusivu / Vieremän kunnan sivistyslautakunta julistaa haettavaksi vapaa-ajanohjaajan viran
Ajankohtaista

Vieremän kunnan sivistyslautakunta julistaa haettavaksi vapaa-ajanohjaajan viran

10.1.2020 16:00

Vieremän kunnan sivistystoimessa on haettavana vapaa-ajanohjaajan virka vakinaista täyttämistä varten 1.2.2020 alkaen.
Virka täytetään, mikäli kunnanhallitus myöntää täyttöluvan.

Tarvitsemme joukkoomme oma-aloitteisen, innostavan, vastuullisen ja helposti lähestyttävän aikuisen. Osaat ja uskallat heittäytyä mukaan monenlaiseen menoon ja tunnistat tämän päivän nuorten maailmaa. Arvostamme nuorten hyvinvointiin ohjaavaa työotetta.

Tehtävään sisältyy myös ilta - ja viikonlopputyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena on yhteisöpedagogin tutkinto (AMK), nuoriso - ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto, yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto (alempi korkeakoulututkinto) nuorisotyön koulutusohjelmassa tai muu soveltuva koulutus.

Virka täytetään kokoaikaisena. Palkkaus on KVTES:n mukainen.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 24.1.2020 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi tai postitse osoitteeseen Vieremän kunta/Sivistyslautakunta, Petterintie 12, 74200 Vieremä.

Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Lisätietojen antajat:
Kirkonkylän koulun rehtori/sivistysjohtaja Eeva Riitta Mustonen 0400 370 106