Etusivu / Vieremän kunnan tiedote koronavirustilanteeseen liittyen 31.3.2020
Ajankohtaista

Vieremän kunnan tiedote koronavirustilanteeseen liittyen 31.3.2020

31.3.2020 10.00

Ensimmäiset koronavirustartunnat on todettu Ylä-Savossa, kuten Ylä-Savon Sote kuntayhtymä on tiedottanut. Sosiaali- ja terveyspalveluiden suorituskyky on kuitenkin Vieremällä ja koko seutukunnalla hyvä.
Kunnan toimipisteet on suljettu valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Varhaiskasvatus ja koululuokat kolmanteen luokkaan saakka toimivat, mutta lasten hoitoa kotona ja etäopetusta suositellaan vahvasti. Koulun ja varhaiskasvatuksen toiminnot on keskitetty kirkonkylälle.
Vieremän kunta vetoaa vieremäläisiin voimakkaasti ja kehottaa kuntalaisia noudattamaan valtiohallinnon antamia rajoituksia. Taudin kaataminen vaatii sitä, että vältämme fyysisiä kontakteja aidosti. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä on suojeltava kaikin keinoin. Tässä asiassa ei ole tilaa minkäänlaiselle välinpitämättömyydelle tai huolimattomuudelle.

Valon pilkahdus yrityksille

ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta yrityksen kehittämisavustuksiin myönnettäväksi koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille ympäri maata.
ELY-keskukset rahoittavat tässä poikkeustilanteessa yrityksiä, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. Yksinyrittäjille koronavirusepidemiasta aiheutuneiden häiriöiden lieventämiseksi tarkoitetun oman erillisen tukimuodon valmistelu on käynnissä. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksiä.
Haku avautui tiistaina 31.3.2020 ELY-keskuksen verkkosivuilla. Samalla avattiin tätä varten perustettava valtakunnallinen ELY-keskusten neuvonta.
Lisätietoa: https://www.ely-keskus.fi/

Ostoksia kotiin

Kannattaa soittaa rohkeasti ja tiedustella yritysten palveluja tässä poikkeustilanteessa. Yritysten palveluista saa tietoa myös nettisivulta https://kotona.vierema.fi/.
Vieremän Apteekki on valmis palvelemaan riskiryhmiin kuuluvia normaalien aukioloaikojen ulkopuolella ja toimittaa tarvittaessa lääkkeet kotiin saakka, puhelin 017-714008.
Riskiryhmien pakollisia kauppa-asioita paikan päällä hoidettaessa kannattaa hyödyntää varhaiset aukeamisajat ja hetket, jolloin ruuhkia ei ole.

Seurakunta tukee

Keskusteluapua tarvitsevat voivat olla yhteydessä kirkkoherra Jukka Koivusaloon p. 0400 711 024, seurakuntapastori Maija Sankariin p. 0400 711 267 tai diakonissa Sari Määttään p. 0400 711 274. Apua on saatavissa myös Kirkon keskusteluavun kautta. Palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18-24 numerossa 0400 22 11 80. Palveleva chat palvelee ma-pe klo 12-20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi.

Yli 70-vuotiaden ja riskiryhmiin kuuluvien ostoskuljetukset ovat pyörähtäneet hyvin käyntiin

Poikkeuksellisessa koronavirustilanteessa Vieremän kunta järjestää ostoskuljetusta riskiryhmiin kuuluville henkilöille Vieremällä ainakin toukokuun puoliväliin saakka.
Kuljetuksen omavastuu on 3 € kuljetusta kohden. Ostokset tilataan sähköpostitse tai puhelimitse kaupasta.
Ostoksien maksusta sovitaan kaupan kanssa, palvelun käyttö edellyttää kaupassa olevaa tiliä. Ostokset toimitetaan kotiovelle. Kuljetusmaksu 3 € maksetaan ostosten luovutuksen yhteydessä.

K- Market Aromi

Vieremän pohjoinen alue:
Tilaukset tiistaisin kello 9.00-11.00 välisenä aikana soittamalla tai sähköpostilla tiistaihin  kello 16.00 mennessä. Toimitus keskiviikkona klo 14.00 alkaen.

Kirkonkylä ja eteläinen alue:
Tilaukset torstaisin kello 9.00-11.00 välisenä aikana soittamalla tai sähköpostilla torstaihin kello 16.00 mennessä. Toimitus perjantaina klo 14.00 alkaen. Pääsiäistä edeltävällä viikolla tilauspäivä keskiviikko ja toimituspäivä torstai.
Puh nro: 017-714445 ja sähköpostiosoite: arja.mustonen@k-market.com.

S-Market Kotitori

Vieremän pohjoinen alue:
Tilaukset tiistaisin kello 12.00-14.00 välisenä aikana soittamalla tai sähköpostilla tiistaihin klo 16.00 mennessä. Toimitus keskiviikkona klo 14.00 alkaen.

Kirkonkylä ja eteläinen alue:
Tilaukset torstaina kello 12.00-14.00 välisenä aikana soittamalla tai sähköpostilla torstaihin 16.00 mennessä. Toimitus perjantaina klo 14.00 alkaen. Pääsiäistä edeltävällä viikolla tilauspäivä keskiviikko ja toimituspäivä torstai.
Puh nro: 010 7628640 ja sähköpostiosoite: asta.kalanti@sok.fi
Tilauksiin laitetaan tilaavan henkilön nimi, osoite ja puhelinnumero. Ilmoita myös, jos sinulle ei sovi että tilaamasi tuotteen puuttuessa lähetetään vastaava tuote.
Kunnan yhteyshenkilö riskiryhmien ostoskuljetusten osalta on tarvittaessa Marietta Niskanen (virka-aikana) 040 637 4351.

Ostosten kuljetuspalvelun osalta voi olla yhteydessä myös:
Salahmin kyläkauppa A. Nissinen, p. 017 716251
Vieremän 4H, Niina Haatainen, p. 050 371 4206 tai vierema@4h.fi
SPR- Vieremän osasto Tuomo Ranta 040 9617014 (avustaa käteisraha-asiakkaita)
Vieremän Pohjoiskylät ry, Tuula Kajaste p. 045 1176885 (Salahmin kyläkaupan ostokset)
Kodintarvikkeiden osalta Veljekset Heiskanen Oy, p. 050 579 0204

Sinua palvelee:

Terveyteen liittyvät asiat: Ylä-Savon Sote kuntayhtymä, Vieremä puh. (017) 272 8471 ja kuntayhtymän chat palvelu: http://www.ylasavonsote.fi/

Kunnan neuvonta: 0400 370 160 ja viereman.kunta@vierema.fi
Kunnanjohtaja Mika Suomalainen, 040 747 0910 ja mika.suomalainen@vierema.fi

Sivistysjohtaja Eevariitta Mustonen, 0400 370 106 ja eevariitta.mustonen@vierema.fi

Hallintojohtaja Jenni Koho, 040 590 1345 ja jenni.koho@vierema.fi

Tekninen johtaja Mikko Kajanus, 0400 370 112 ja mikko.kajanus@vierema.fi