Ajankohtaista

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän alueella koronavirustartunnat hieman nousussa

16.11.2020 14.00

Iisalmessa todettiin viime viikolla yksi uusi koronavirustartunta, jossa havaittiin useita altistuneita. Uusia tartuntoja tapaukseen liittyen ei ole todettu, alueemme tartunnat ovat hieman nousussa, mutta kokonaisuudessaan tilanne on perustasolla. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella ollaan kokonaisuudessaan lähellä kiihtymisvaihetta.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän alueella Iisalmessa todettiin pe 13.11.2020 yksi koronavirustartunta kuntayhtymän mielenterveysosastolla. Yli 20 altistuneen joukossa on sekä työntekijöitä että asiakkaita, mutta pääosa altistuneista on työntekijöitä. Tapaukseen liittyen ei ole todettu uusia tartuntoja. Iisalmen mielenterveysosastolle ei tällä hetkellä oteta vastaan vierailijoita ja kaikki altistuneet on määrätty karanteeniin.

Alueemme koronavirusepidemia on perustasolla
Kuntayhtymän toiminta-alueella on loka-marraskuussa todettu yhteensä 9 tartuntaa ja kuntayhtymä toteaa, että tartunnat ovat hieman nousussa, mutta koronavirusepidemia alueellamme on edelleen perustasolla. Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Kuntayhtymä kannustaa alueen ihmisiä pitämään turvavälejä, välttämään kokoontumisia, huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta ja käyttämään kasvomaskia tilanteissa, joissa turvavälit eivät toteudu.
Kuntayhtymän koronavirussivuille www.ylasavonsote.fi/koronavirus on koottu tietoa alueemme tartunnoista, ohjeista ja testauksesta. Kuntakohtaiset tartuntatiedot päivitetään sivuille arkisin päivittäin ja tilannetiedotteita lähetetään kerran viikossa sekä tarpeen mukaan.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin koko alue lähellä kiihtymisvaihetta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin koko alue on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa tai lähellä sitä. Kiihtymisvaiheessa ollaan Kuopion ja Siilinjärven alueella, joissa on todettu useita jatkoaltistumistilanteita laajasta altistumisketjusta.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, ylilääkäri, Jarno Rieppo

Medialle: Mahdolliset haastattelupyynnöt ja kysymykset pyydämme lähettämään toivotun aikataulun ja kysymysten kanssa osoitteeseen viestinta@ylasavonsote.fi. Pyrimme vastaamaan viesteihin mahdollisimman pian.